Loading...

Kultsu FC - KäPa: 1 - 0

28.5.2016 16:00 - Keskuskenttä - Joutseno - 2016 Kakkonen Lohko A


Avausvoitto KäPasta kotinurmella

Kultsu FC - KäPa 1-0 (1-0)

 

Käpylän Pallo saapui lauantaina Kultsu FC:n vieraaksi Joutsenoon. Kauden kolmanteen kotiotteluun punamustat pääsivät omalle kotinurmelle Keskuskuskentälle. Ottelua oli saapunut paikalle katsomaan 150 henkeä.

Yleisö ei ehtinyt kunnolla istahtamaan alas, kun pallo oli jo vastustajan maalissa. Hyvän keskialueen syöttöpelin jälkeen Juan Coca murtautui keskelle, josta lähti vasemman jalan tarkka laukas alakulmaan. Heti seuraavassa hyökkäyksessä sama mies oli asialla, mutta tällä kertaa laukaus estettiin KäPan puolustuksen toimesta. Hyvän alkurynnistyksen jälkeen KäPa pääsi peliin paremmin mukaan. Ottelua oli pelattu reilut 10 minuuttia, kun Saku kaatoi KäPan hyökkääjän rangaistusalueella ja erotuomari vihelsi rangaistuspotkun merkiksi. Saku paikkasi tilanteen ottamalla rangaistuspotkun kiinni torjuen pallon kulmapotkuksi. Ensimmäisen puoliajan loppupuoliskon KäPa oli hallitsevampi osapuoli Kultsun liikkeen hieman loppuessa.

Toinen puoliaika alkoi Kultsun painostuksella. Pallo pysyi Kultsun hallinnassa ja KäPa joutui juoksemaan perässä. Vaarallisimmat paikat syntyivät Akil De Freitasille. Akil ei vielä saanut maalitiliään auki, mutta miehen otteet olivat jo selkästi pirteämmät aiheuttaen jatkuvasti päävaivaa KäPan puolustukselle. Akilin sivuvaparista muodostui toisen puoliajan vaarallisin tilanne. Akilin tarkka keskitys löysi etutolpalta aavikkokettu Juha Pelkosen, jonka puskun KäPan maalivahti Miikka Häkkinen pystyi vain vaivoin torjumaan. Jatkopalloon pääsi vielä ensimmäisenä Andres Cabrero, mutta hänen puskunsa painui verkon väärälle puolelle. Toisella puoliajalla Kultsun varma pallonhallintapeli tylsytti KäPan. KäPan ainoat tilanteet muodostuivat muutamista erikoistilanteista. Lopussa Kultsu suoritti vielä kaikki pelaajavaihtonsa ja kentälle pääsivät viime minuuteiksi kirmaamaan Antti Voutiilainen, Miska Miettinen ja Jere Niiranen.

Otteissa oli jo paljon hyvää ja kolme pistettä miellyttää aina. Tästä hyvä jatkaa!!!

Seuraava ottelu on Lahdessa ensi sunnuntaina Lahti Akatemiaa vastaan.

Ottelun tilastot:

https://www.palloliitto.fi/tulospalvelu/ottelu&504462&M2